|
|
| |
Espavo Kuuntele sanan lausuminen ja englanninkielinen selitys täällä> Eräässä kanavoinnissa Ryhmä kertoi Amorin tarinan. Tarina alkaa Amorin ollessa 12-vuotias poika, joka eli Mun (Lemuria) aikoihin. Ryhmä sanoo, että tämän tarinan aika on koittanut, sillä olemme kehityksessämme nyt sellaisessa pisteessä, joka on hyvin samankaltainen kuin Mun päivinä. Tarinan aivan ensimmäisessä kappaleessa Ryhmä kertoi kuinka Amor kävi juuri läpi Valoonastumis-vaihettaan (Walk into Light). Kyseessä oli perinne, jossa 12-vuotias poika tai tyttö julisti sitoutuvansa olemaan vastuullinen aikuinen. Mun aikoihin ei ollut mainittavasti lakeja, mutta oli tiettyjä perinteitä, joista pidettiin kiinni. Eräs noista perinteistä koski Valoonastuvia henkilöitä siten, että heidän tuli valita joku toinen henkilö, yleensä vanhempi, jonka siirtymistä heidän tuli sitoutua avustamaan, kun aika koittaisi. Aivan viime hetkellä Amor valitsi Etu-nimisen miehen, jonka hän tunsi vain satunnaisesti. Etu oli lingvisti, joka työskenteli muinaisten kielten parissa. Tulevien kuukausien ja vuosien aikana Amor ja Etu oppivat tuntemaan toisensa perinteen mukaisesti. Oltuaan erossa jonkin aikaa, Amor kutsuttiin Etun kotiin, sillä tämän aika oli koittanut. Vaikka Etu oli hyvin nuori mies, hän oli silti lähdössä. Amor tuli hänen vierelleen ja sillä hetkellä nuo kaksi miestä saattivat pyhän sopimuksensa päätökseen. Amor antoi Etulle luvan ja ohjausta lähtöä varten, mikäli hän niin valitsisi. Etu pyysi sitten Amorin sänkynsä lähelle. Hän kertoi Amorille, että hänellä oli tälle lahja. Amorin kumartuessa kuullakseen paremmin, Etu paljasti, että lahja oli eräs sana ja se sana oli ESPAVO. Elämänsä viimeisinä tunteina Etu selitti, että ESPAVO-sanaa käytettiin Mu-mantereen muinaisina aikoina. Se oli tervehdys, jota käytettiin sekä tavattaessa että erottaessa. Etu sanoi Amorille, että nyt oli jälleen aika ottaa tuo muinainen sana käyttöön, sillä evoluution hetki lähestyi. Tämä sana auttaisi ihmisiä muistamaan todellisen paikkansa Universumissa. Kirjaimellisesti käännettynä se tarkoittaa:
Pyydämme teitä käyttämään tätä muinaista tervehdystä jälleen kerran. Tämä on voiman aikaa ja kiitämme teitä, että olette täällä kanssamme. ESPAVO rakkaat sielut. |
| Kohdelkaa toisianne kunnioittaen, hoivatkaa toisianne ja leikkikää hyvin yhdessä.. |