|
Lightworker ylpeänä esittää:
Majakan Valoa ~ Muistutuksia Kotoa
~ Feeling Forward ~ Majakan Valoa Muistutuksia Kotoa lähetetään Livenä
internetissä, kirjoitetaan ylös ja toimitetaan nettiin luettavaksi joka
kuun 15. päivänä.
Seuraava Lightworker LIVE -lähetys Huhtikuun
23, 2005 klo 21 Suomen aikaa |
|
~ Muistutuksia Kotoa ~ Hieman yli vuosi sitten Ryhmä pyysi minua istuttamaan siemenen. He antoivat kanavoinnin nimeltään "Ajassa taaksepäin kävely" ("Walking Backwards in Time.") . En todellakaan täysin ymmärtänyt kaikkia niitä käsitteitä joita he siinä selittivät, mutta he sanoivat sen olevan ok, koska minun tuli vain julkaista se ja istuttaa siemenet myöhempää sadonkorjuuta varten. Vaikkakin luulen, että vielä on paljon siitä aiheesta tulossa, näyttää siltä, että ensimmäisen sadonkorjuun aika on koittanut. Iso RYHMÄhalaus Steve
Rother Erityispyyntö Terveiset
Kotoa. Muuttuva
Verho Me jaamme kanssanne käytännön taikojen työkaluja Pelilaudan taikureille. Tiedättekö te keitä te olette? Me tiedämme. Me kerromme teille, että teitä on kunnioitettu enemmän kuin ymmärrättekään työstänne, sillä teillä oli rohkeutta pukea yllenne nämä verhot ja teeskennellä, että ette tiedä minne olette menossa. Me tahdomme jakaa kanssanne tänään jälleen yhden käytännön työkaluista käytettäväksi Uuden Maa-Planeetan korkeammissa värähtelyissä, sillä verho on ohentumassa. Te tunnette sen. Te olette odottaneet päivää, jolloin se ohentuisi. Te olette pyytäneet sitä tapahtumaan, tahtoen nähdä toisen puolen ja liikkua todellisuuksien välillä eri ulottuvuuksissa. Ja silti, kun teille annetaan tuo mahdollisuus, se sytyttää pelkoa. Se laukaisee pelkoreaktion kaikissa ihmisissä. Olkaa hyvät älkääkä ajatelko itsestänne yhtään vähempää pelon tuntemisen takia tai kokemanne levottomuuden takia. Ymmärtäkää, että se on normaali prosessi. Kuinka pääsette taivaaseen? Harjoitelkaa, harjoitelkaa, harjoitelkaa. Kysymys on näiden energioiden sulauttamisesta omaan fyysiseen olemukseenne yrittääksenne selvittää mikä toimii. Ei sitä mikä toimii kaikille, vaan sitä mikä toimii nimenomaan sinulle. Kun löydätte tuon laukaisijan, pystytte luomaan yhteyden, ja tunnette itsenne keskitetymmäksi kuin olette koskaan aikaisemmin tunteneet. Tunnette itsenne vähemmän tasapainottomiksi, vähemmän levottomiksi, vähemmän pelokkaiksi, ja teistä tuntuu että teillä on vähemmän vaikeuksia. Tuleeko koskaan tuntumaan siltä, että hallitsette ihmisenä olemisen kokemuksen ja kävelette veden pinnalla? Ei, ikävä tuottaa pettymys, mutta niin ei tule käymään. Olette suunnitelleet niin, että teistä ei koskaan tuntuisi siltä. Tuletteko aina epäilemään itseänne? Luultavasti. Te tulette kuitenkin mukautumaan siihen tosiasiaan, että ette voi tietää kaikkia vastauksia. Ymmärtäkää että nuo ajatukset ovat ihmisten reaktioita henkisiin yhteyksiin. Silti te useasti laukaisette yhden pienen valonkipinän, joka osoittaa keitä te todellisuudessa olette. Tuon lyhyen hetken ajan teillä on peili, joka heijastaa teille taikanne loistokkuutta, kauneuttanne ja voimaanne. Tullessanne tänne jokainen teistä kantaa henkeä ylhäältä, sitä osaa Jumalasta, joka on ainutlaatuisesti hänen. Sillä lumihiutaleiden tavoin, ei ole kahta samanlaista Jumalan osaa. Sen ainutlaatuisen itsenne osan löytäminen ja yhdistäminen sallii yksilöllisen kauneutenne tulla esiin ja ilmaistuksi. Joskus se on tavassa, jolla esiinnytte; joskus se on tavassa, jolla puhutte tai kirjoitatte; joskus se on hymy täpötäyden huoneen ylitse; joskus se on lahja; tai joskus se on kosketus. Sen hengen kipinän ilmaiseminen antaa teille henkistä varmuutta. Ainutlaatuisen henkenne ilmaisemisessa ja kyvyssä jakaa se toisen henkilön kanssa on koko prosessi evoluutionne tässä vaiheessa. Ajassa
Takaperin Kulkeminen,
Äärettömän
Itsen Aktivoiminen
Sivuttain
Ajassa Liikkuminen
Siirtyminen Päämäärä-tietoisuudesta Matka-tietoisuuteen Nyt
enemmän kuin koskaan aikaisemmin, monet teistä tuntevat ajan ja avaruuden
tiivistymisen ympärillänne. Asiat, jotka aikaisemmin toivat teille suurta
iloa, eivät jotenkin enää ole yhtä mukavia kuin aikaisemmin. Pahin asia
mitä voi ihmiselle tapahtua, on että saatte kaiken haluamanne. Entä
nyt? Sillä kysymys ei ole päämäärän saavuttamisesta. Kysymys ei ole minkään
saavuttamisesta. Kysymys on matkasta nauttimisesta. Kysymys on päämäärien
asettamisesta, ei niiden saavuttamisesta. Kysymys on siitä uneksimisesta,
miltä teistä tulee tuntumaan kun saavutatte päämääränne. Tämä tuo meidät
seuraavaan osaan takaperin ajassa kulkemisessa. Ihmisillä on takaperoinen näkökulma kaikkeen. Työskennelläksenne polaarisuuden kentän illuusiossa on välttämätöntä vaihtaa muutamien asioiden paikkaa, joista ensimmäinen on teidän oma aikakäsityksenne. Kuvitelkaa sitä kävellessänne lineaarisella aikajanalla, jossa takananne on menneisyys, nykyhetki siinä missä olette tällä hetkellä, ja edessänne on tulevaisuus. Mutta ette te todellisuudessa niin kävele, vai mitä? Ettekö usein kävelekin takaperin silmänne suunnattuina kohti menneisyyttä eikä tulevaisuutta kohti? Ettekö pystykin näkemään oman menneisyytenne selvemmin kuin pystytte näkemään edes nykyhetkenne? Vaatii suuren määrän ponnistelua katsoa alas omiin jalkoihinne ja nähdä missä olette omalla polullanne, ja vaatii vielä enemmän ponnistelua mahdollisesti nähdä tulevaisuuteenne. Joten te kävelette jo nyt takaperin ajassa. Kääntyminen ympäri ja sen tekeminen mitä me kutsumme takaisinpäin ajassa kävelemiseksi, tarkoittaa että teillä on selkeä näkymä tulevaisuudesta ja asetatte sen liikkeeseen. Niin kyllä. Me tiedämme. Monet teistä ovat olleet päämäärän asettajia. Jotkut teistä ovat kuvitelleet mielessään kaiken mitä haluavat siihen mennessä kun on 55-vuotias, ja se onkin toiminut erittäin hyvin tiettyyn pisteeseen saakka. Mutta nyt te kehitytte niin nopeaa vauhtia, että jopa eräät asiat, jotka ovat tuoneet teille suurta menestystä elämissänne, eivät enää toimi samalla tavalla kuin ne toimivat vain vähän aikaa sitten. Joten nyt me tarjoamme uuden työkalun. Leikkikää sen kanssa. Älkää heittäkö pois kaikkea ja luopuko kaikista asioista, joilla olette työskennelleet tähän pisteeseen saakka ja omaksuko uutta totuutta. Vaan ottakaa yksinkertaisesti joitakin tarjoamistamme ehdotuksista ja leikkikää niiden kanssa. Löytäkää mikä toimii juuri itsellenne, sillä se tulee olemaan erilaista jokaiselle teistä. Tunnustelua Eteenpäin Teille
ympäri kääntyminen ja takaperin ajassa käveleminen tarkoittaa, että katselette
tulevaisuutta. Tulevaisuuden mielessään kuvitteleminen päämäärien asettamisella
on vanhan energian tapa. Se on toiminut hyvin menneisyydessä, mutta nyt
kun te astutte korkeampien värähtelyjen tilaan te kurkotatte korkeampiin
totuuksiin tukemaan korkeampia värähtelyjänne. Nyt me pyydämme teitä ottamaan
huomioon, että päämäärien asettaminen saattaa itse asiassa rajoittaa teidän
omaa korkeampaa minäänne luomustenne toteuttamisessa. Jopa vanhassa energiassa
oli vähän aikaa sitten välttämätöntä olla erittäin tarkka siinä mitkä
teidän päämääränne olivat; kuvitella mielessään uuden auton väri; tietää
tarkalleen kuinka paljon rahaa teillä tulisi olemaan pankissa; ja tietää
tarkalleen päivämäärä jolloin se tulisi tapahtumaan. Nyt me sanomme teille
että henki, teidän oma korkeampi minänne, voi olla erittäin turhautunut
näiden vanhan energian tapojen takia, koska te rajoitatte omaa korkeampaa
minäänne siinä missä ja kuinka ilmentyminen voi tapahtua. Joten me pyydämme
tätä: Älkää asettako päämääriä. Sen sijaan, kylväkää siemen siitä, miltä
teistä tulee tuntumaan kun suunnittelette seuraavaa kehitysvaihettanne.
Todellinen taika on alunalkaenkin näiden päämäärien suunnittelemisen jännityksessä
ja odotuksessa. Ymmärtäkää, että teidän rajaton itsenne toteuttaa nämä
päämäärät sinä hetkenä, jolloin ne ovat kiteytyneet ajatuksiksi. Tunteet
muodostavat sillan aikajan kuilun yli. Tuokaa energia tunneolemukseenne,
sillä se on linkki rajallisen ja rajattoman itsenne välillä. Tuomalla
tuo energia tunneolemukseenne ja kokemalla miltä tuntuu suunnitella seuraavia
päämääriänne, antaa kaikkein suurimmat mahdollisuudet. Eteenpäin Ajassa Hyppääminen Lineaarisen
ajan illuusiossa, jossa elätte, te itse asiassa teette kaiken takaperin.
Näette menneisyytenne, mutta ette pysty näkemään tulevaisuutta edessänne
polullanne. Erittäin harvat teistä ovat edes tietoisia nykyhetkestänne.
Sen takia, takaperin ajassa käveleminen itse asiassa tarkoittaa tarkoituksellisesti
tulevaisuuteenne astumista ja voimanne ottamista luojana tänään. Kun ymmärrätte
että te liikutte yhteen suuntaan mutta katsotte toiseen suuntaan, lineaarisen
ajan illuusiossa, voitte käsittää että takaperin ajassa käveleminen on
itse asiassa liikkumista tulevaisuuteen. Mutta se liikkuminen ei enää
toimi samalla tavalla kuin aikaisemmin. Aina kun löydätte itsenne mistä
tahansa vaikeasta tilanteesta voitte liikkua eteenpäin ajassa nähdäksenne
– ja luodaksenne – lopputuloksen. Esimerkiksi, olet lentokoneessa ja sinulla
on vaikeuksia niin ahtaassa tilassa. Tuntien itsesi erittäin levottomaksi
mietit kestätkö lentomatkan loppuun asti. Turbulenssi ja koneen heittelehtiminen
lisäävät levottomuuttasi. Pyri ymmärtämään miltä sinusta tuntuu sen jälkeen,
kun tapahtuma on ohitse. Kävelläksesi takaperin ajassa lineaarisella aikajanalla,
sinä hyppäät tulevaisuuteen. Kuvittele mielessäsi itsesi istumassa turvallisesti
maassa juoden kahvia kahvilassa määränpäässäsi, kertoen henkilölle viereisessä
pöydässä hurjasta matkasta jonka olet juuri kokenut. Hengitä syvään ja
tunne millaista on istua siinä pöydässä tapahtuman jälkeen. Kyllä, se
oli pelottavaa, mutta nyt sinulla on kaikki hyvin. No niin, mitä minä
aion tehdä tänään? Mikä on seuraava päämääräni ja miltä se tuntuu? Olet
juuri hypännyt eteenpäin ajassa. Se on takaperin ajassa kävelemistä ja
se on käytännön taikaa. Atlantiksen
Päivien Tuolla Puolen
Tietäkää, että Kodin rakkaus ja valo ovat aina olallanne. Tietäkää, että kutsumme omaa prosessia kanssanne nimellä YliValo (OverLight), mikä tarkoittaa ettemme enää sekaannu maailmaanne näyttämällä teille tietä, sillä te pärjäätte aivan hyvin itsekin. Sen sijaan me loistamme kaunista valoa olkanne ylitse, jotta voitte nähdä oman polkunne vähän selvemmin, jotta voitte astua eteenpäin pelkäämättä pimeää ja jotta voitte ymmärtää Kodin kauneuden, jonka olette luomassa tänne Maan päälle. Ottakaa nämä työkalut: Leikkikää niiden kanssa, nauttikaa niistä. Jos ne tuovat edes vähän hymyä vain yhdelle henkilölle, silloin me olemme onnistuneet auttamaan teitä muistamaan Kodin.
Ryhmä Sydämen yhdistäminenElämän RakastaminenBarbara Rother Ilmassa on virkistävä, raikkaan innostava tunne. Nautin elämisestä tällä uudella alueella juhlistaen kevään tuloa. Se on uusi alku tälle ajanjaksolle ja tälle alueelle, jota nyt kutsun kodikseni. Las Vegasissa on ollut todella kovia tuulia. Samalla kun tuuli puhaltaa, se muistuttaa minua kokemastani puhdistumisesta. Olen käynyt läpi elämän muutoksiin sopeutumisen ja nyt olen valmis ottamaan avosylin vastaan uudet mahdollisuudet. Nämä kuluneet kuukaudet ovat olleet haaste yrittäessäni ymmärtää omia tunteitani. Ruumiini, mieleni ja sieluni ovat olleet hyvin haavoittuvassa tilassa. Näytti siltä, että olin kadottanut yleensä optimistinen näkemykseni. En ollut kohdellut ruumistani hyvin, olin syönyt huonosti sekä jättänyt liikunnan vähemmälle. Tunsin olevani irrallaan sielustani. Kun viime kuussa oivalsin, että minun tarvitsee vain antaa itselleni aikaa sopeutuakseni niihin kaikkiin moniin muutoksiin joita olin käynyt lävitse, tiesin että palaisin pian optimistiseen ajatteluuni. Olen liittynyt kuntosalille ja pidän nyt parempaa huolta tästä fyysisestä olennosta. Olen jälleen kosketuksessa henkiseen minääni. Lyhyesti, olen tullut takaisin. Tuntuu hyvältä olla minä taas, mutta uutena ja paranneltuna! Olen avaamassa vastaanottavaista sykliäni. Ryhmä puhui tässä kuussa oman menneisyytemme uudelleen kirjoittamisesta. Minusta tuntuu, että olen juuri tehnyt niin vapauttaessani vanhoja ajatusmalleja sekä toimintatapoja jotka häiritsevät sitä mikä olen tänään. Aloitan ja ravitsen uusia ajatusmalleja sekä toimintatapoja, jotka parantavat ja ravitsevat minua. Löydän onnellisuuden syvälle sieluuni asti. Lempisanontani on: "Elämä vain paranee ja paranee." Olin kadottanut tuon tavan ajatella hetkeksi. Nyt todellakin uskon jälleen noihin sanoihin. Itseni visualisoiminen ansaitsemaan ja vastaanottamaan elämän lahjoja tuo minulle suurta inspiraatiota. Tiedän, että ajatukseni luovat todellisuuteni. Nautin jälleen tavastani ajatella. Minusta tuntuu siltä kuin minulle olisi annettu toinen mahdollisuus. Ehkäpä jopa kävin lävitse haamukuoleman. Niin minusta tuntuu. Totta puhuen, muutamia kuukausia sitten sain joitakin odottamattomia uutisia koskien mahdollisia terveyden muutoksia. Kesti kokonaista kolme kuukautta saada testitulokset. Kävi kuitenkin ilmi, että kaikki on hyvin ja terveyteni on hyvä. Samalla kun odotin testien tuloksia, minulla oli mahdollisuus toteuttaa käytännössä sitä, mitä Ryhmä sanoo eteenpäin tunnustelusta. Se auttoi vähentämään stressiä ja pelkoa. Kun kuulin tulokset, tuntui siltä kuin suuri taakka olisi poistettu. Nyt tunnen vahvan yhteyden ihmisiin ympärilläni. Odotan innolla juttelua ja hymyjen jakamista kaikkien ympärilläni olevien ihmisten kanssa. En jaksaisi odottaa siihen asti kun taas matkustamme uudelleen yhdistyäksemme missä vain henkisen perheemme kanssa. Mutta tämä ei koske vain Lightworker-perhettämme. Olen ollut niin avoin kaikille ympärilläni. Minusta on kiva sanoa, että en tiedä ketään tuntematonta, koska olen aina puhunut kaikille jotka olen kohdannut. Kadotin tuonkin tunteen hetkeksi. Tiedän että silloin kun elämä ei tunnu minusta oikealta, minulla on taipumusta vetäytyä eikä säteillä valoani niin kirkkaasti. Minä olin himmennetty Valotyöläinen! Nyt minä jälleen säteilen valoani kirkkaasti, enkä jaksa odottaa kunnes voin taas yhdistyä kaikkien kanssa. Minä olen vakaasti päättänyt tehdä tästä maailmasta paremman paikan. Näin tehden teen omasta yksityisestä maailmastani paremman paikan itselleni. Kyse on energiaympyrästä, 'mitä kylvät, sitä niität'. Muistin, että kun olen onneton siitä mitä saan elämältä, minun tarvitsee tarkastella mitä sille annan. Kun tunsin olevani pois yhteydestä tähän energiaan, huomasin vaikeaksi tuntea ulottuvillani olevan kauneuden. Nyt kun olen löytänyt iloni uudestaan, elämän runsaus on ylittänyt kaikki odotukseni. Minä päätän nyt siitä mikä todella merkitsee jotain minulle ja annan sille aikaani. Hiljattain vierailin Grand Canyonissa, Arizonassa. Se auttoi minua huomaamaan että tämän maailman kauneus kuuluu minulle, jos valitsen käyttäväni aikaa siitä nauttimiseen. Aion käyttää enemmän aikaa vieraillakseni museoissa ja nauttiakseni taiteen kauneudesta, nauttiakseni myös siitä mitä luonnolla on annettavanaan. Kuuntelen ihmisiä enemmän kaikella sydämelläni ja otan silmilläni sielukontaktin. Lupaan itselleni kohdata kaiken sen uutuuden joka tervehtii minua joka päivä. Muistamalla nauttia jokaisesta hetkessä päivässä, elän tätä hetkeä sen sijaan että suunnittelen tulevaisuutta. Tulevaisuus on juuri niin loistokas kuin itse valitsen. Tiedän olevani siunattu elämässäni. Luulen, että minun oli kuljettava läpi Jumalallisen tyytymättömyyden ollakseni kiitollinen tästä. Olen
varma, että kuulostan siltä kuin optimismini olisi mennyt vähän
yli. Minun mielialamittarini on todella hypähtänyt onnelliselle
puolelle. Olen täysin huumaantunut elämän kauneuden uudelleen
löytämisestä. Tiedän, että minulle tulee jälleen
päiviä jolloin elämä ei tunnu niin upealta. Saatan
heilahtaa kohti tunteita, jotka eivät olekaan positiivisia. Minulla
tulee olemaan päiviä, jolloin tunteeni ovat näiden välissä.
Tämä on elämän heiluri. Mutta muistan aina tämän
upean tunteen, joka minulla nyt on ja tiedän että voin ottaa
yhteyden tähän puoleen itsessäni koska vain tarvitsee.
Tämä on elämää ja minä rakastan sitä!
Rakkautta ja valoa, Barbara
Barbaran yksityisvastaanotot: "Readings from the Heart" Kommenttinne ovat tervetulleita: Email Lightworker Lightworker
on voittoa tavoittelematon yhdistys, joka on omistautunut levittämään
Valoa muistuttamalla ihmisiä heidän omista kyvyistään ja voimastaan www.Lightworker.com Tekijänoikeusilmoitus: Copyright 2004 Steve Rother. Tätä tietoa saa levittää vapaasti
sekä kokonaisuudessaan että osina edellyttäen, että tiedoista ei peritä
minkäänlaista maksua ja tämä ilmoitus on liitteenä. Mikäli materiaalia
lyhennetään, asiasta on selvästi ilmoitettava ja kerrottava, että alkuperäisversio
löytyy kokonaisuudessaan täältä: Lisätietoja Steve Rotherista ja Ryhmästä
löytyy täältä:http://www.Lightworker.com/ tai soittamalla
Lighworkeriin (702) 871 3317. Klikkaa
lippua nähdäksesi Beacons of Light -viestien käännökset muille kielille. Kiitos, että autat meitä levittämään Valoa.
|